mitenköhän nää maanantaiaamut on kaikista pahimpia. edes krapulainen sunnuntai töissä ja se vitutus siitä ettei kukaan edes jutellut mun kanssa voita tätä.

missä on vika? oon kuitenkin ihan nätti, eläväinen nuori nainen. hymyilen kai aika paljon, alan juttelemaan helposti ihmisten kanssa. mun elämän ainut ongelma taitaa olla tämä. koska kuitenkin mulla on kavereita, tykkään koulustani ja työpaikkakin menettelee. oon saanut olla terve. tarvis vaan jonkun jonka kanssa jakaa tää kaikki.

ehkä se ongelma piilee just siinä. mulla on "liian helppoa". eli mulla ei ole muuta kun aikaa märehtiä tätä sinkkuuttani. ja kai miehet jotenkin aistii sen epätoivoisuuden :) jos ne nyt mitään tajuaa... :D (tämä toteamus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että alkaisin niitä ongelmia hankkimaan. hyvin menee mutta menköön.)

"silence is gold in this where we are"